torstai 27. joulukuuta 2012

Aleähky?

Huh, meikäläinen taitaa kärsiä pienestä aleähkystä. Ensin niitä odottaa kädet täristen, sitten PAM ne ovat täällä ja on kiirekiirekiire, että muut eivät ehdi viedä parhaita päältä. Ja samaan aikaan pitäisi käydä valikoimat läpi, miettiä, mitä sitä oikeasti haluaa ja tarvitsee, mille on käyttöä, mitä kaapista jo löytyy. Entä mitä jos vielä alkamattomissa aleissa tuleekin vastaan joku vielä parempi laukku/mekko/neule?

Uh. Lääh. Lopputulos on se, että väsähdän, en osaa päättää enkä enää tiedä, mitä haluan. Enkä sitten halua enää mitään. Onneksi jotain on sentään jo tarttunutkin alekassiin, mutta vielä riittäisi kahlattavaa.

Päätöksiä, päätöksiä. Kuten nyt vaikka se, haluaisinko mieluummin tämän:

Vai tämän:
Sormus on Marc by Marc Jacobsin ID Bow ring, eroina näissä kahdessa on lähinnä väritys sekä se, että tuossa ruskeassa sormuksessa on pieniä kiviä koristamassa myös sormuksen rengasta. Ja okei, myös hinta, mutta se ero on niin pieni, ettei sillä (pitäisi) ole merkitystä. Silti en osaa päättää, kumpi olisi kivempi.

Olen kehittänyt itselleni myös lähes pakkomielteen valkoista tai luonnonvaaleaa palmikkoneulevillapaitaa kohtaan. Esimerkiksi tämä olisi kiva:


Aubin & Willsin merinovillainen Paignton-neule näyttää aika täydelliseltä. Vai olisiko tämä sittenkin kivempi?
Ranskalaisen A.P.C:n vaalea irlantilaisneule on myös tosi kiva. Kumman sitä sitten ottaisi?

Nettishoppailun suurin ongelma tulee vastaan juuri tässä: niin ihanaa kuin tavaroiden katselu kaikessa rauhassa omalla koneella onkin, jää se viimeinen piste puuttumaan. In real life todennäköisesti ratkaisisin ongelman (juu, myönnetään, todellinen first world problem) sillä, että kokeilisin eri vaihtoehtoja, luultavasti toinen niistä sopisi paremmin minulle. Vaikka tavarat olisi kuinka hyvin kuvattu ja videoitu nettikauppoihin, on kuva aina lopulta vain kuva. En ole myöskään oikein oppinut siihen, että ostaisin molemmat, sovittaisin ja palauttaisin huonomman. Luultavasti en nimittäin palauttaisi.

Tämän postauksen ostohaavekohteet ovat muuten Net-a-Porterista, jossa alkoi alet eilen. Tilannetta ei auta yhtään se, että NaP:ssa on tavaraa ihan valtavasti, hyvillä alennuksilla. Esimerkiksi luonnonvaaleita neuleita löytyy pitkälti yli toistakymmentä. Onneksi osa on alennettunakin sen verran hintavaa tavaraa, ettei niistä tarvitse kuin nähdä päiväunia. Silti. Tosin ongelmani ratkeaa viimeistään siinä vaiheessa, kun pähkin valintojani niin kauan, että joku muu ostaa tuotteet omakseen. Ei olisi ensimmäinen kerta. Ja monista luksusmerkkien aleista tavara kyllä häviää parempiin koteihin salamavauhtia.

No niin. Alkaa jo helpottaa. Jos joku tulkitsi tämän vuodatuksen marinaksi, se ei ollut sitä. Ainakaan kovin paljon. Enemmänkin avautuminen alehoppailun yltäkylläisyyden keskeltä. Mutta kun tänään kävin hakemassa vauhtia kauppojen aleruuhkista, voin sanoa, että jatkan aleshoppailua kaikesta huolimatta ihan mielelläni netissä. =^.^=

Mitenkäs teillä, oletteko tehneet alelöytöjä? Nettikaupoissa tai oikeissa?

2 kommenttia:

  1. Itse ottaisin sormuksen A. Ne pienet kivet sormuksen varressa tekevät korusta mielenkiintoisen, sekä myös kiven väri sopii mielestäni paremmin varren värin kanssa vaihtoehdossa A.

    Itselläni myös oli vaalea-palmikkoneule-pakkomielle! Löysin helpotuksen ENNEN JOULUA Mangon alesta. 15€ täysipuuvillainen kiva neule. Tuli tehtyä muitakin ihania löytöjä, täytyykin käydä jatkossa Mangon alessa useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkin tykkään noista pikkukivistä tosi paljon. Värikin on tosi kaunis ja tosiaan sointuu metalliin hyvin, vaikka muuten vähän vierastankin ruskeaa. Mutta jos ihan totta puhutaan, mulla tulee tuosta ruskeasta kivestä jotenkin joku mummokoru mieleen. En tiedä miksi. Ehkä mun mummolla on ollut joku sellainen. :-)

      Ja oi, Mangon neuleesi kuulostaa tosi löydöltä! Minäkin mietin, että puuvillaneulekin olisi kiva, kevättä kohtihan tässä mennään. :-) Harmi vaan, etten taida päästä Mangoon ennen kuin ehkä ensi viikolla. Parhaat palat on varmasti silloin jo viety, mutta ehkä sitä kannattaa käydä kurkkaamassa silti, eihän sitä koskaan tiedä.

      Poista

Kiitos kun kommentoit!