torstai 17. tammikuuta 2013

Kevätlukukaudelle

Kääk, anteeksi hiljaiselo täällä blogin puolella, jotenkin päivät ja illat ovat vain hurahtaneet ohi tällä viikolla. Minulla on kyllä monta postausta ideoituna ja kuvattunakin, mutta jostain pitää vielä löytää aika niiden kirjoittamiselle. Mutta eiköhän sekin onnistu taas loppuviikosta.

Mutta asiaan. Minulle tuli aika pitkä tanssitauko loppuvuodesta sairastelun takia, joten tanssikamppeenikaan eivät siinä päässeet hirveästi kulumaan. Mutta silti, pitihän sitä kevätlukukautta varten hankkia vähän uusia treenivaatteita. Varsinkin kun lempparitanssitarvikenettikaupoissani oli niin hyvät alet. =^.^= Tässä saalistani:


Balettitunneille hankin uuden puvun ja lämmittelyneuleen ja -shortsit. Kaikki ovat Blochin mallistoa - ja kaikki ovat mustia. En yleensä kauheasti harrasta matchy-matchy-tyyliä, mutta nyt vähän puolivahingossa ostin samaa mallia olevat shortsit ja yläosan. Ja täytyy myöntää, että kyllähän ne aika kivalta näyttävät yhdessä. Yläosa on tuollainen lyhyt neule, jossa on pitkät hihat ja "kierre" edessä vähän niin kuin se olisi kietaisuneule, mutta kaikki on siis yhtä kappaletta eikä neuletta saa avattua. Selässä on tosi kaunista koristeneulosta, ja sama kuvio toistuu shortsien sivuissa, vaikka se ei kovin paljon kuvassa näy (eikä kyllä käytössäkään, ainakaan jos alla on mustaa vaatetta). Neuleshortsit ovat muuten tosi hyvät tähän aikaan vuodesta, kun vaatetta saa tunnilla olla ihan kunnolla päällä, että pysyy lämpimänä.

Puku on siis myös Blochin. Sen yläosassa on edessä läpikuultavaa kangasta, johon on kankaasta ommeltu tuollainen diagonaalikuvio. Balettipuvuissa on viime aikoina näkynyt aika paljon pitsiä ja läpikuultavia materiaaleja, ja tämä on minulle juuri sopiva määrä tuota trendiä ainakin tässä vaiheessa. En oikein näe itseäni pitsipuvussa tunnilla. ^_^ Tykkään tosi paljon myös tämän puvun selän leikkauksesta. Plussaa myös siitä, että puku tulee edestä riittävän ylös ja olkaimet ovat napakat, joten se pysyy hyvin päällä. En todellakaan halua tunnilla miettiä, pysyykö puku päällä. Yleensäkin hyvän tanssivaatteen tunnistaa minusta siitä, että kun tunti alkaa, vaatteen olemassaolon unohtaa.


Lisäksi ostin tällaiset Plumen pinkit caprimittaiset treenihousut (jotka ovat näköjään kivan ryppyiset...). Nämä saattavat päätyä joko tanssitunnille tai vapaa-ajankäyttöön. Tai ehkä molempia.


Sitten vielä yksi treenikampehankinta toisaalta eli nämä Niken kengät ostin Budget Sportin alesta. Käyn aika paljon sellaisilla tunneilla, joilla ei käytetä kenkiä tai sitten baletissa, jossa käytetään balettitossuja, ja tähän asti olen pärjännyt "kengällisillä" tunneilla tanssilenkkareilla. Nyt kuitenkin halusin jotkut street-tunneille sopivammat kengät (jos niillä tulisi vaikka käytyäkin enemmän). Nämä bongasin lastenosastolta 50 prosentin alennuksesta - kokoja oli siellä ainakin 38:aan asti ja hinnat vielä vähän halvemmat kuin aikuisten puolella, missä ei mistään kivasta mallista tietenkään enää löytynyt mun kokoa. Nämäkin ehdin jo koekäyttää ja saivat tunnilla ansaittua huomiota, ei nimittäin ollut kovin vaikea päätellä, että mulla on uudet kengät. ^_^

Kenkiä lukuun ottamatta ostin kaikki vaatteet englantilaisesta DanceDirectistä. Siellä on normaalistikin aika edulliset hinnat, ja nyt siihen päälle vielä alennusmyynti. Alekampanjoissa (joita on aika usein) esim. balettipukuja voi saada jopa 5 - 10 eurolla. Minun ostokseni maksoivat postikuluineen hieman yli 70 puntaa, ja näiden postauksessa nähtyjjen vaatteiden lisäksi ostin yhdet tanssisukkikset ja aivan ihanan Royal Ballet'n seinäkalenterin.

Tanssivaatteiden ja etenkin balettipuvun ostaminen netistä ja sovittamatta on tietenkin aina vähän arpapeliä, mutta nyt kun olen oppinut, että kokomitoitus(kin) on baletissa ihan omasta maailmastaan (normaalisti käytän kokoa S tai XS, baletissa kokoa M tai L), uskallan pukujakin ostaa. Muuten syyt siihen, että ostan tanssivaatteeni netistä, ovat aika lailla samat kuin muissakin nettihankinnoissa: paremmat valikoimat ja halvemmat hinnat kuin Suomen kaupoissa. Ja nettishoppailu on vaan niin helppoa. Ainoa mitä en ainakaan vielä uskalla netistä ostaa, on balettitossut, sillä ne haluan sovittaa, jotta ne sopivat varmasti kunnolla. Tosin jos löytäisin nettikaupan, joka myy (ja toimittaa Suomeen) Repetton tossuja, voisin tossutkin netistä hankkia, kun hyvä malli on jo löytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!