keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Lakkapohdintaa

Päätin viikonloppuna kokeilla tammikuun LivBoxin mukana saamaani IsaDoran kynsilakkaa sävyssä 637 Night Flight. Ensinnäkin täytyy sanoa, etten oikein ole päässyt sinuiksi IsaDoran kynsilakkojen siveltimen kanssa. Se on lyhyt, leveä ja napakka ja periaatteessa sen pitäisi nopeuttaa työskentelyä, kun yhdelle kynnelle riittää pari siveltimenvetoa. Joku siinä tai minussa kuitenkin mättää, sillä minusta siveltimellä on vaan vaikea saada aikaan siistiä jälkeä, etenkin jos lakkana on hyvin tumma ja pigmenttinen sävy.

Yritin miettiä, missä ongelman ydin on, sillä esim. OPIllahan sivellin on myös leveä, litteä ja kulmikas (vs. pyöristetty), ja sillä saan kyllä lakattua tarkasti ja siististi. Voisikohan syynä olla se, että IsaDoran lakkasivellin on hyvin jäykkä verrattuna OPIn joustavaan siveltimeen?

Oli miten oli, varoitan siis jo etukäteen tulevista kuvista, lakkaus ei tosiaan ole siistein mahdollinen. Night Flight on hyvin tumman ja jopa synkän sininen sävy ja yksin se näytti minusta vähän tylsältä ja lattealta, joten päätin, että se saa toimia pohjana jollekin lukuisista kerrostuslakoistani, joita tulee käytettyä ihan liian harvoin. Kakkoslakaksi valikoitui lopulta ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Ciatén lakkani Halo.



IsaDora Night Flight + Ciaté Halo.
Halo on valkoinen helmiäislakka, joka shiftaa hyvin vahvasti violettiin ja pinkkiin. Sitä voi periaatteessa käyttää yksinkin, mutta jos kynsissä on yhtään pituutta, tahtoo kynsiraja vaan kuultaa lakan läpi, vaikka kerroksia olisi useampi (minä yleensä kyllästyn kolmannen kerroksen jälkeen, jos se ei riitä, sitten saa olla ^_^). Toimii siis varmaan lyhyillä ja/tai siisteillä kynsillä, mutta vähän pidemmillä ja/tai kellertävillä kynsillä ei välttämättä kovin hyvin. Siksi päätin tällä kertaa kokeilla sitä tumman lakan päällä, ja se kyllä toimii hyvin!

Pakko vielä vilauttaa, mitä ihanuuksia posti toi eilen (ja anteeksi taas kuvien laatua, oli pakko räpsiä kuvat illalla, kun oli jo pimeää, muuten olisivat jääneet ottamatta):

OPI Sprung, China Glaze Water You Waiting For ja OPI Kinky in Helsinki.

Ja vielä toinen kuva, jossa Kinky in Helsingin väri näkyy vähän paremmin.
Kehitin taas jonkin pakkomielteen OPIn Mariah Carey -kokoelmaan. Kun sitten näin swatchit niistä (esim. The PolishAholicin blogissa on hyvät), hylkäsin kuitenkin heti tuon uuden liquid sand -koostumuksen, jota olin odottanut kieli pitkällä. Suoraan sanottuna minulla tulee pinnasta mieleen hiekkapaperi. Eikä se ole asia, jota haluaisin kynsilleni - tai jota pitäisin jotenkin kauniina. Mutta jotain tästä kokoelmasta piti saada!

Löysin sitten tällaisen minulle ihan uuden tuttavuuden kuin SaleNail, joka myy mm. OPIa, Zoyaa, China Glazea, Essietä, Nubaria ja Orlya. Päädyin tekemään ekan tilauksen vähän varovaisemmin siltä varalta, että matkaan tulisi jotain mutkia (olen aina vähän skeptinen uusien nettikauppojen suhteen, varsinkin jos päädyn niihin googlettelemalla enkä esim. jonkun kaverin tai blogin suosituksesta), ja samalla pysyin uuden tullirajan alapuolelle eli ostokset maksoivat postikuluineen vähän yli 20 euroa (ei huono, kun ajattelee, että täällä pelkästään yksi OPIn lakka maksaa vain pari euroa vähemmän). Pieni jännitysmomentti ostosten tekoon saatiinkin, sillä shoppailu ei edellyttänyt mitään rekisteröitymistä tai ylipäätään omien tietojen antamista. Siirryin vain suoraan maksamaan ostokseni PayPalilla ja klik, se olikin sitten siinä. Niinpä en varsinaista tilausvahvistustakaan saanut. Onneksi PayPalin kuitissa näkyivät myös tekemäni ostokset, ja PayPal-tilissähän on kaikki nimi- ja osoitetiedot. Silti vähän outoa. No, paketti kuitenkin saapui ongelmitta, toimitus taisi kestää parisen viikkoa. PayPal-kuitissa maksajan tiedoissa oli muuten nimi Nailetc, joka on minulle tutumpi nettikauppa ja josta olen useinkin tilannut lakkoja. Ehkä SaleNail on samaa firmaa?

Päädyin sitten ostamaan Mariah Carey -kokoelmasta yhden sävyn, kuparisen Sprungin, joka kuulemma muistuttaa paljon Jessican syyskokoelman Pumpkin Delightia, jota en ole onnistunut saamaan käsiini. Vielä tekisi mieli ainakin Butterfly Momentia (ihana nimi!) ja ehkä Pink Yet Lavenderia. China Glazen Cirque Du Soleil -kokoelmaan olen ollut niin ihastunut, että ostin siihen täydennykseksi sinisen Water Are You Waiting Forin, joka ainakin pullossa näyttää aivan ihastuttavalta.

Ja sitten: näitä osuu kohdalle niin harvoin, että tilaisuutta ei vaan voi ohittaa. Eli OPIn "Suomi-lakka" Kinky in Helsinki. Se oli vaan pakko ostaa. Lakka ilmestyi alun perin syksyllä 2002 ja uudestaan kesän 2009 Colorcopia-kokoelmassa. Väri on oikeasti voimakas magenta, ei siis noin peruspunainen kuin kuvissa, magentaa on vain vaikea saada esiin lämpimässä sisävalaistuksessa. Alemmassa, salamalla otetussa kuvassa väri näkyy vähän oikeammin. Ei ehkä tyypillisin kynsilakkasävy mulle, mutta kyllä tämä oli pakko saada. Kesällä varmaan aika kiva!

***

Blogi hiljenee nyt pariksi päiväksi, sillä lähden huomenna loppuviikoksi reissuun. Reissun päällä en varmaan kauheasti pääse Bloggeriin käsiksi, mutta lupaan kyllä ottaa kuvia ja kertoa matkakuulumisia sitten kun palaan. Ihanaa viikonloppua ja à bientôt mes chéries!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!