lauantai 23. helmikuuta 2013

Pelkkää säästöä eli Estee Lauder -hankintoja

Kiinnostuin Pumpulipupun blogipostauksen luettuani Estee Lauderin kevään meikkikokoelmasta, joka kantaa nimeä Pretty Naughty, ja etenkin kokoelman keväisen hehkuvista huulipunista. Toisaalta Estee Lauder on kosmetiikkamerkki, joka herättää minussa aika ristiriitaisia tunteita. Osa kokeilemistani tuotteista on ollut ihan huippuja, mutta mukaan on mahtunut myös isoja pettymyksiä.


Yksi isoimmista pettymyksistä oli tämä jouluksi 2011 myyntiin tullut, yhteistyössä Micheal Korsin kanssa tehty meikkisetti. Tätä ei (tietääkseni) tullut Suomeen myyntiin, joten metsästin tämän käsiini jostakin ulkomaisesta nettikaupasta. Tuo superherkullisen näköinen luomiväripaletti oli kuitenkin aika karvas pettymys, sillä luomiväreissä on tosi heikosti pigmenttiä eikä niistä tahdo edes kerrostamalla jäädä luomille, noh, oikein mitään. Toisaalta loput setistä eli paletin poskipuna sekä huulikiilto, huulipuna, rajauskynä ja tietenkin tuo ultraupea meikkilaukku ovat kyllä ihan kelpo tavaraa. Koska minulla on kuitenkin joskus aikaisemminkin ollut huonoja kokemuksia juuri EL:n luomiväreistä, olen viime aikoina suhtautunut merkin värikosmetiikkaan vähän varauksella. Kunnes luin tuon alussa mainitsemani Pumpulipupun postauksen. ^_^

Välipalatriviana muuten tiesittekö, että vuonna 1946 perustettu Estee Lauder on nykyään iso kosmetiikkatalo, jonka omistukseen kuuluvat mm. sellaiset brändit kuin MAC, Bobbi Brown, Clinique, Creme de la Mer ja Tom Ford? En minäkään, tai tiesin vain osan näistä. Aika vaikuttavaa.

Noh, minulla oli eilen illalla hetki ylimääräistä aikaa Helsingin keskustassa ja päätin käydä Stockmannilla pikaisesti katsastamassa tuon kevätkokoelman ja hypistelemässä niitä huulipunia. Ja jotenkin siinä sitten kävi niin, että poistuin sieltä noin varttituntia myöhemmin mukanani kassillinen Estee Lauderin kosmetiikkaa. Hups. No, minulla oli eilen nimipäivä, joten sovitaan, että se oli nimipäivälahja minulle. ^_^

Ja näin siinä siis kävi: Tutkiskelin niitä huulipunia, kun paikalle tuli Estee Lauderin myyjä, joka alkoi esitellä kevätkokoelman meikkejä minulle ja kun kerroin olevani erityisen ihastunut huulipuniin (ne olivat livenä todella herkullisen näköisiä ja tuntuivat suorastaan liukuvan iholle, kun niitä swatchailin), hän ehdotti, että kokeiltaisiin jotain väreistä minulle. Päädyimme kokeilemaan neljästä väristä vaaleampaa vaaleanpunaista, sävyä 03 Rebel. Kaikissa kokoelman huulipunissa on pigmenttiä kohtuullisen voimakkaasti, ja kuten olen täälläkin joskus kertonut, olen vähän arka käyttämään voimakkaita värejä huulilla ja ylipäätään olen enemmän huulikiilto- kuin huulipunatyttöjä. Rebel tuntui sävyistä ehkä turvallisimmalta vaihtoehdolta.

Sävy oli kaunis raikas pinkki ja sopi minulle yllättävän hyvin (yllättävän siksi, että jotenkin aina kuvittelen, etteivät ne voimakkaammat värit voi sopia mulle). Joten, niin, tässä hän nyt sitten on:


Estee Lauder Pure Color Sheer Matte Lipstick sävyssä 03 Rebel.

Rebel swatchattuna.

Huulipunan koko nimi on siis Pure Color Sheer Matte Lipstick. Kuten kuvista näkyy, se on malliltaan tuollainen hieman kynämäinen eli vähän kapeampi ja toisaalta pidempi kuin tavallinen huulipunahylsy. Punan koostumus on tosiaan sheer matte, mutta ihan täysin matta ei ainakaan tämä sävy Rebel minun mielestäni ole, vaan siinä on tuollaista hentoa hohdetta. Väri itsessään on raikas siniseen taittava pinkki. Puna tuntui swatchatessa liukuvan kevyesti kädelle, ja kevyesti se liukuu huulillekin. Koostumus on kuitenkin ainakin näin talviaikaan sen verran kuiva, että näin parin päivän kokemuksen perusteella tykkään itse laittaa alle (tai päälle) huulirasvaa tai -kiiltoa. Näin puna ei kuivu huuliin kiinni ja kulu pois ikävän laikukkaasti. Pigmenttiä ja pysyvyyttä tässä on silti sen verran reilusti, että väri pysyy hyvin huulilla ja pysyvyys on todellakin aivan toista luokkaa kuin huulikiilloilla ja kiiltopunilla, joita yleensä käytän.

Minulla olivat Stockan helmikuun kanta-asiakassetelit vielä käyttämättä, joten ajattelin, että ehkä voisin käyttää toisen, jos keksin jotain muuta huulipunalle kaveriksi. Ryhdyimme sitten myyjän kanssa pohtimaan, mitä muuta voisin tarvita (!). Hän kertoi, että heillä on nyt kanta-asiakastarjouksena Estee Lauderin suosituista seerumeista isot 75 ml:n koot, ja näihin pystyi poikkeuksellisesti käyttämään myös alesetelit, sillä yleensähän voi hyödyntää vai yhden edun kerralla.

Seerumeista uudempi versio Idealistista, Idealist Even Skintone Illuminator, vaikutti minusta aika houkuttelevalta, sillä se jättää iholle hieman hohtavan, kuulaan pinnan ja myös tasoittaa ihon pintaa. Myyjän mukaan seerumi myös vähentää ihon punoitusta ja rauhoittaa ihoa.

Tähän väliin on kerrottava, että minulla on joskus ollut käytössä Idealistin ensimmäinen versio, Idealist Pore Minimizing Skin Refinisher, joka kyllä teki ihosta mukavan sileän, mutta jostain syystä minun ihoni ei vaan tykännyt siitä pidemmän päälle, vaan alkoi pukata näppylää, jos käytin sitä monena päivänä peräkkäin. Täytyy myös sanoa, että minua vähän ärsyttää Estee Lauderin tapa nimittää Idealistia seerumiksi. Minun mielestäni seerumi on ihoa hoitava tuote, jolla toki voi olla myös välittömästi ihon ulkonäköön ja vain tilapäisesti vaikuttavia ominaisuuksia. Idealistissa ei minun tietääkseni hoitavia, pitkällä aikavälillä vaikuttavia ainesosia ole lainkaan tai ainakin niitä on vähän. Se on siis minusta kelpo tuote, mutta ei seerumi, vaan primer, pohjustustuote.

No mutta, takaisin asiaan (tänään tätä juttua tuntuu riittävän ^_^): Pohdin siinä sitten, haluanko uudesta Idealistista tuollaisen 75 ml:n jättikoon, jos se ei sitten sovikaan iholleni tai ole käytössä kiva. Myyjä keksi onneksi tähänkin ratkaisun: heiltä löytyi season sale -alesta Idealist-pakkaus, jossa on normaalikokoisen (30 ml) uuden Idealist-seerumin lisäksi pari kokeilukokoista tuotetta. Tähän en kuitenkaan voisi aleseteliäni käyttää, kun tuote oli jo alessa. Pakkaus kuitenkin houkutti ja hintakin oli alennettu ihan kohtuullinen, joten:


Tässä Even Skintone Solutions -pakkauksessa on siis täysikokoinen Idealist Even Skintone Illuminator sekä 15 ml:n kokoinen Day Wear -päivävoide ja 5 ml:n kokoinen Advanced Night Repair Eye -silmänympärysvoide.

Noh, huulipunalle piti edelleen löytää kaveri, jotta saisin alesetelini käytettyä (ja huulipunaostokseni "perusteltua"). Onneksi ratkaisu löytyi sitten lopulta lähempää kuin arvasinkaan. Nimittäin Estee Lauderin putsari Perfectly Clean Splash Away Foaming Cleanser on ollut luottoputsarini jo pitkään. Olen yleensä ostanut sitä erilaisista alekampanjoista tai matkoilla käydessä tax freestä. Nyt kuitenkin kuulin Lauderin myyjältä, että Estee Lauder on uudistamassa puhdistustuotteensa huhtikuussa ja tämäkin tuote jää silloin valikoimista pois. Apua! Tätä täytyy ehdottomasti hamstrata varastoon, joten nyt oli sitten hyvä syy ostaa tämä huulipunalle kaveriksi:


Kun sitten olin maksamassa ihania ostoksiani, myyjä loihti vielä jostain meikkipussin ja kertoi, että siellä on sitten joitain kokeilukokoisia tuotteita. Vasta illalla kotona pääsin tutustumaan sen sisältöön ja voi sitä huokailujen määrää, katsokaapa nyt:



Pussista löytyi neljän luomivärin paletti, ripsiväri, huulipuna sekä kokeilukokoiset Perfectly Clean -putsari, Advanced Night Repair -seerumi, Advanced Night Repair Eye -silmänympärysvoide ja Day Wear -kosteusvoide. Ihan huippua! Eikä minua todellakaan yhtään haittaa, että nyt minulla on pari näistä tuotteista tuplana.

Vasta tänään luin sitten Pumpulipupun blogista, että Stockmannilla on ensi viikolla Estee Lauder -tapahtuma, jonka aikana yli sadan euron Estee Lauder -ostoksista saa kaupan päälle kosmetiikkalaukun. Veikkaan, että tämä minun saamani pussi on juuri tuo lahjana saatava kosmetiikkalaukkua. Jos näin on, minusta on ihan huippuihanaa, että sain sen mukaani jo nyt, vaikka kampanja on virallisesti käynnissä 28.2. - 5.3. eli ensi torstaista alkaen viikon eteenpäin. Jos siis Estee Lauderin tuotteet kiinnostavat, tätä saanee siis ainakin torstaista lähtien.

Näin tuli sitten taas osoitettua, miten säästäminen kannattaa, nämä kaikki tuli siis hankittua siksi, että saisin säästettyä sen kymmenen euroa, jonka sain kanta-asiakasalennusta. ^_^ Toisaalta nythän sain muutakin alennusta, ja vaikka ehkä hitusen mopo karkasi käsistä, täytyy sanoa, että sain reilulle sadalle eurolleni todella hyvin vastinetta. Ja tietenkin paljon hyvää mieltä. =^.^=

4 kommenttia:

  1. Hei, ihanaa kun tämä juttu ilmestyi jo nyt! :)

    Kuulostaa siltä että sinua on todellakin palveltu hyvin Stocmannilla. :) Ja ihanan reilua, että sait tuon meikkipussin jo nyt, sillä se todellakin on mielestäni vasta ensi viikon etu. :)

    Minulla on meikkipussukan tuotteista tuo Advanced Night Repair Eye -silmänympärysvoide ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Se on melko geelimäinen, joten käytänkin sitä nimenvastaisesti päiväkäytössä sekoitettuna peitevoiteeseen silmänaluksilla. Tämä on Estee Lauderin meikkaajalta saamani tosi toimiva vinkki, sillä näin peitevoiteesta tulee kevyempää ja kosteuttavampaa. Suosittelen! :)

    Sinulle kävi noiden Stockan kanta-asiakassetelien kanssa vähän kuin minulle. "Säästin" samoin haalimalla lisää tuotteita, mutta lohduttauduin jälkeenpäin sillä, että sain ikään kuin MACin luomivärin ja puolikkaan IsaDoran huulipunaa kaupan päälle, kun ostokseni ylittivät lopulta sen 100 euroa. Voi meitä! :)

    VastaaPoista
  2. Hih, juu, eilen olikin sopivasti aikaa ja inspiraatiota postauksen kirjoittamiseen, ja pitihän nämä ihanuudet päästä jakamaan. :-)

    Todellakin sain hyvää palvelua Stockmannilla, ja arvostan sitä kyllä tosi paljon! Mä olen niitä ihmisiä, jotka kyllä muistavat, minkälaista palvelua saan. Jos se on hyvää, palaan mielelläni asioimaan uudestaankin. :-)

    Oi kiitos silmänympärysvoidevinkistä! Se tulee myös tosi tarpeeseen, sillä olen viime viikkoina juuri tuskaillut silmänalusten ja peitevoiteiden kanssa. Yleensä mulla ei ole ongelmia kuivan ihon kanssa, mutta tämä talvi kyllä näkyy ja tuntuu ohuella silmänympärysiholla ja päivän mittaan peitevoide helposti alkaa näkyä väärällä tavalla. Täytyy ottaa tuo niksi heti käyttöön!

    Taitavat kyllä osata tuolla Stockalla nämä "säästöhommat" ja aleseteleiden vaikutukset. :-) Mulla ne setelit jo suorastaan polttelivat taskussa, kun kuun loppu alkoi lähestyä enkä ollut keksinyt niille vielä käyttöä. :-D Toisaalta ihanaa välillä heittäytyä vähän tuhlailemaan ja hemmotella itseään, kyllä me se ansaitaan!

    VastaaPoista
  3. Estee Lauder on värimeikkien suhteen kohonnut yhdeksi suosikkisarjoistani. Monet blogistit ovat kehuneet Pretty Nauhgty-kokoelman huulituotteita, mutta mulla sydän pomppii ensin luomiväreille ja sitten mahd. muille tuotteille.

    Estee Lauderilla on todella ammattitaitoiset ja kivat konsulentit, joten merkin antama kuva on kaikinpuolin positiivinen. Ja en todellakaan tiennyt, että Brändi omistaa noinkin monta tuttua merkkiä!!

    VastaaPoista
  4. Minäkin yleensä aina isken silmäni ensimmäisenä luomiväreihin, mutta nyt nuo huulipunat veivät voiton. Ja ehkä olen vähän varuillani Lauderin luomivärien suhteen juuri noiden aikaisempien, vähän huonompien kokemusten takia. Toisaalta enpä vielä ole törmännyt sarjaan, jolla ei koskaan tulisi missään tuotteissa huteja tai heikompia esityksiä. Ja täytyy myöntää, että tuo Pretty Naughtyn luomiväripaletti näyttää tosi herkulliselta! Nyt tästä positiivisesta kokemuksesta innostuneena saatan hyvinkin käydä tutkimassa sitä tarkemmin. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!