torstai 25. huhtikuuta 2013

Kynnet kuntoon?

Ensinnäkin anteeksi hiljaisuus täällä blogissa. En ole suinkaan unohtanut teitä, mutta tämä kuu ja myös tuleva näyttävät sen verran toiminnan täyteisiltä, että totesin, että en nyt ota stressiä blogin kirjoittamisesta. Tämän pitäisi kuitenkin olla hauska ja rentouttava harrastus, niin minulle kuin teille lukijoille. Joten postauksia saattaa nyt tulla vähän harvemmin, mutta täällä ollaan edelleen ja pää olisi täynnä valtavasti aiheita ja ideoita, jos vuorokaudessa vaan olisi vähän enemmän tunteja. Mutta kyllä tämä tästä ja ehtiihän niitä ideoita toteuttaa myöhemminkin.

Sitten varoitus: seuraavat kuvat saattavat järkyttää herkkiä lukijoita. Täällä blogissahan on nähty aika paljonkin kuvia mun kynsistä, mutta aina jollakin lakalla kuorrutettuna. Siihen on syynsä. Paitsi se, että tykkään paljon kynsilakoista, myös se, että mun kynnet ovat oikeasti ihan järkyttävässä kunnossa. Ja tämä kylmä, ikuisuuden kestänyt talvi ei ole todellakaan parantanut tilannetta.

Joten päätin altistaa itseni ihmiskokeelle, ja tietenkin haluan jakaa sen teidän lukijoiden kanssa. Tässä kynteni nykykunnossaan:

Oikean käden kynnet. O. M. G.

Ja vasemman. Järkyttävää.

Kuvissa kynteni siis täysin luonnontilassa heti sen jälkeen, kun ole poistanut kynsilakat eli niitä ei ole millään tavalla öljytty, rasvattu tai muutoin huollettu. Ja sen kyllä huomaa. :-P Kynteni ovat periaatteessa suht vahvat, mutta kuten kuvista näkyy, ne liuskoittuvat helposti ja parin viime kuukauden aikana tilanne on mennyt koko ajan pahemmaksi. Öljyilystä huolimatta ne ovat myös tosi kuivat (kuten kynsinauhat ja käsien ihokin), ja kynnet napsahtelevatkin poikki tosi herkästi.

Joten ostin nyt kokeiluun tällaisen:


Nailtiques Formula 2 Nail Protein.

Nailtiques Formula 2 sisältää valmistajan mukaan proteiinia ja hoitavia aineita, jotka vahvistavat kynttä. Se on tarkoitettu pehmeille, liuskoittuville, pureskelluille, heikoille ja ohuille kynsille. Sitä käytetään aika samaan tapaa kuin monia vastaavia tuotteita eli puhtaalle kynnelle levitetään ainetta yksi kerros, seuraavana päivänä toinen, sitten kolmas jne. Päälle ei laiteta värilakkaa. Aine poistetaan kerran viikossa ja aloitetaan kierros taas alusta. Kun kynnet vahvistuvat, voi tahtia hiljentää vähän ja laittaa ainetta vain joka toinen päivä.

Nyt on sitten ensimmäinen kerros tätä Nailtiquesin - toivottavasti - ihmeainetta laitettu. Tarkoitus olisi ainakin viikon ajan käyttää pelkästään tätä ohjeiden mukaan. Jossain vaiheessa pitää kyllä päästä laittamaan värilakkaakin, joten jossain vaiheessa siirryn varmaan vähän harvempaan tahtiin ja käytän tätä aluslakan tapaan. Raportoin täällä sitten, mitä vaikutusta kuurilla on ollut vai onko mitään. Ainakin voin sanoa, että tulee olemaan alaston olo, en edes muista, koska olisin viimeksi ollut ilman kynsilakkaa!

Niin ja ostin oman Nailtiques Formulani Transdesignilta, 15 ml:n pullo maksoi siellä 13,99 dollaria.

Onko teillä muilla ollut ongelmia kynsien kanssa ja oletteko löytäneet hyviä apuja?

4 kommenttia:

  1. Mulla on ihan samannäköiset kynnet! :D

    VastaaPoista
  2. :-D Tällainen "kynsimalli" taitaa olla valitettavan yleinen meillä suomalaisilla tähän aikaan vuodesta, talvi on vaan ihan tappoa kynsien kunnolle. Mä todella toivon, että tuo Nailtiquesin tökötti auttaa, pysyyhän ne lakkauksetkin paljon paremmin jos kynnet on kunnossa. :-)

    VastaaPoista
  3. Kommentoin tätä vanhaa postausta nyt kun osuin tänne Googlella. Minä käytin ensin Nailtiques 2:sta kaksi kuukautta ilman mitään muutosta. Sitten tilasin Nailtiques 2 PLUS (Ebaystä) ja johan alkoi tapahtua! Aivan loistava aine, jota suosittelen kaikille, joilla on liuskoittuvat kynnet! Mikään muu aine ei ole tehonnut, paitsi tämä. Olen käyttänyt jo kolme pulloa laittaen kerroksen päivittäin, ja nyt tilasin taas kaksi. Kaikki muut kynnet ovat upeassa kunnossa, paitsi oikean käden etusormi (rapsuttelen sillä kai liikaa :D ), joten aion vielä jatkaa päivittäistä käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja vinkistä! Minä hankin juuri taas pullollisen tuota "perus"-Nailtiques 2:sta, kun kynnet alkoivat olla huonossa kunnossa. Minulla sekin tosiaan on toiminut hyvin, mutta hyvä tietää, että tuo Plus-versio on myös tehokasta, varsinkin jos on muitakin joilla tuo perus-Nailtiques ei toimi!

      Poista

Kiitos kun kommentoit!