lauantai 18. toukokuuta 2013

Shopping in Amsterdam, osa 1

No niin, tänään esittelyssä eka erä shoppailuistani taannoiselta Amsterdamin-reissultani. Koska reissusta ei ollut tarkoituskaan tehdä mitään shoppailumatkaa (ja olin matkalla rakkaan miehekkeeni kanssa), en ihan mahdottomasti käyttänyt aikaa kauppojen koluamiseen. Jonkin verran kuitenkin. Ja yllättävän paljon sitä lyhyessäkin ajassa ehti. ^_^

Ehdin ennen matkaa kehittää lievän pakkomielteen halpakosmetiikkamerkki Essenceen ja Catriceen, joihin en koskaan ennen ole päässyt tutustumaan. Kotoa tekemäni taustaselvittelyn perusteella alkoi ensin näyttää siltä, että en pääse tälläkään reissulla, sillä kummallakaan ei ole omia myymälöitä Hollannissa enkä oikein tahtonut löytää muitakaan jälleenmyyjiä Amsterdamista. Kunnes sitten bongasin hollantilaisen kemppari-apteekki-ketjun Kruidvatin. Ensin ajattelin luottaa siihen, että Kruidvatin myymälöitä todennäköisesti osuu kohdalle, kun vaan aikansa Amsterdamissa kiertelee, mutta ilmeisesti niitä ei keskustassa niin vaan olekaan joka nurkalla. Joten oli sitten melkoinen työvoitto, kun onnistuin paikallistamaan Kruidvatin keskustasta ja vielä suunnistamaan sinne. Ja kyllä se vaan kannatti:

Essencen ja Catricen saaliini.

Tämä koko satsi eli kolme kynsilakkaa, kaksi duoluomiväriä, rajauskynä ja kolmen minihuulikiillon Floral Grunge -setti maksoi 14 euroa! Kyllähän tällaisten hintojen edessä meinaa vähän kontrolli mennä, kun ei niihin meillä ole tottunut. Esimerkiksi rajauskynän ostin melkeinpä vain siksi, että se maksoi 0,99 euroa, ja yhdenkään tuotteen hinta ei ollut yli kolmea euroa. Catricen kynsilakoista oli vielä kampanja meneillään ja niitä sai kaksi yhden hinnalla.

Luomivärit ja Essencen kimallekynsilakan olen jo ehtinyt testata. Kynsilakka on kelpo joskaan ei ehkä kovin erikoinen (mutta sitäkin suloisempi) peruskimallelakka, jossa on väritön pohja ja paljon pientä kimallehilettä. Luomivärit ovat etenkin hintaansa nähden todella hyviä, pigmenttiä löytyy kun vaan jaksaa näitä kerrostaa, levittyvät mallikkaasti ja näitä on myös ihan helppo häivytellä. Pysyvyyskin on kunnon pohjustajan (Urban Decayn Primer Potion, sitä ilman en vaan voi elää) kanssa oikein hyvä. Ja kuten kuvastakin ehkä näkyy, vaaleamman luomivärin pinta on kuvioitu kauniilla kohokuviolla vähän samaan tyyliin kuin Lumenen Blueberry Crystal -luomivärit tai Macin Extra Dimension -kokoelman meikit. Kiva yksityiskohta, jota arvostan etenkin kun kyse on näinkin halvasta tuotteesta.

Tuollaisia vaalea beige - pehmeä ruskea -luomivärikomboja (tämän nimi on muuten Caramel Cream) minulla on jo melkein enemmän kuin laki sallii, mutta kun mä vaan niin tykkään siitä yhdistelmästä! Tuo vaalean turkoosi - vihreä -luomivärikombo (tämän nimi on Mermaid Kiss!) taas menee jo jonkin verran mukavuusalueeni ulkopuolelle enkä ole varma, onko (kohtuullisen laajassa) luomivärikokoelmassani entuudestaan tuollaisia värejä. Se oli kuitenkin niin kaunis (ja halpa ^_^), että nappasin senkin mukaani. Ja olen tyytyväinen, että nappasin, sillä värit ovat käytössäkin tosi kauniit eivätkä tuntuneet yhtään "liian värikkäiltä". Tästä muuten kuuluu kiitos Juillen blogille, hän kun herätti minutkin vähän rikkomaan niitä omia meikkirutiineja. Eihän se niin kamalaa ollut. =^.^=

Jos joku muukin haluaa tuolla Kruidvatissa käydä, se löytyy keskustasta ainakin läheltä Rembrandtpleiniä Reguliersbreestraatilta. Tuossa myymälässä on siis myynnissä sekä Essenceä että Catricea, ne kun eivät ilmeisesti kuulu kaikkien Kruidvatien valikoimiin. Itse myymälä ei ole mikään esteettinen elämys, vaan muistuttaa lähinnä jotain halpamyymälää (olisitte nähneet armaan mieheni ilmeen, kun viimein pääsimme perille ja hän näki, mihin olin hinkunut ^_^), mutta tosiaankin minusta käymisen arvoinen. Ja tuotteet olivat tosi siististi omissa telineissään esillä ja ainakin useimmista luomiväreistä löytyi testerit, mistä myös plussaa.

Bourjousin ja American Apparelin kynsilakat ja Etosin poskipuna.

Ja kun olin edullisen kosmetiikan makuun päässyt, piti samalla linjalla vielä jatkaa. Toinen kemppariketju Etos löytyi ihan meidän hotellin nurkan takaa ja sieltä poimin mukaani ystävän kovasti kehuman Bourjousin kynsilakan sekä Etosin oman kosmetiikkasarjan ruusunpunaisen, hennosti hohtavan poskipunan. American Apparelin myymäläänkin piti päästä ja tietenkin halusin myös tutustua merkin kynsilakkoihin, joita olen moneen otteeseen American Apparelin nettikaupassa katsellut. Bourjousin kynsilakka maksoi vähän alle 9 euroa, AA:n lakka tasan 9 euroa ja Etosin poskipuna muistaakseni n. 4 euroa.

Sekä poskipuna että Bourjousin lakka pääsivät jo käyttöön. Poskipuna on herkkä ja kevyt ja antaa luonnollista väriä kasvoille - toki silläkin varmasti saa kerrostamalla kunnon mollamaijaposket, jos joku sellaiset haluaa. Bourjouisin lakassa ihastuin tuohon korallin sävyyn, jota on vielä höystetty kullanvärisillä kimallehipuilla. Nätti ja ah niin kesäinen! Muutenkin koralli - oranssi - persikkanude näytti olevan tämän reissun teemaväri. ^_^ American Apparelin lakka odottaa vielä käyttöä, siellä kaiken värivalikoiman keskellä päädyin tähän hyvinkin nudeen sävyyn - myönnetään, osittain sävyn nimenkin takia, se nimittäin on Dance. Ja kyllähän tuo aika täydelliseltä nudesävyltä näyttää.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Kohta päästään jännittämään ensin jääkiekkoa ja sitten Euroviisuja, huisia! Peukut pystyyn ja toivotaan, että vihdoin päästään kokemaan se superviikonloppu, kun Suomi voittaa sekä jääkiekon maailmanmestaruuden että Euroviisut! Ding dong! ^_^

4 kommenttia:

  1. Oih, Essence ja Catrice ovat kivoja, hamstrailen niitä aina kun jostain löydän. Olen tykännyt myös, että ne ovat ihan hyviä. :)

    VastaaPoista
  2. Mä en tosiaan ole kummankaan kanssa tehnyt aiemmin tuttavuutta, mutta blogeissa olen molempiin merkkeihin aina välillä törmännyt. Hinta-laatu-suhde tuntuu kyllä olevan kohdallaan, nyt melkein harmittaa, etten ostanut näitä enempää. :-) Olen myös yrittänyt löytää nettikauppaa, joka myisi näitä (ja toimittaisi Suomeen), mutta ainakaan toistaiseksi en ole onnistunut. Toisaalta ehkä se on ihan hyväkin, muuten näitä tulisi varmaan hankittua aika paljon. :-)

    VastaaPoista
  3. Voi vitsi mitä löytöjä! :) Mulla aina matkojen yksi kohokohdista on päästä hipelöimään kosmetiikkaa jota kotimaasta ei saa. Tosin seuraava reissu mullakin on poikien kanssa, joten saa nähdä päästävätkö minut vähän itsekseni shoppailemaan ;)

    VastaaPoista
  4. Ihan samat sanat! Mä olen joskus viihtynyt tuntikausia ihan vaan Tallinnan Kaubamajan kosmetiikkaosastolla, sitä uusien purkkien ja purnukoiden määrää, niitä voisi tutkia loputtomiin. :-) Joku kerta vielä koluan nuo Amsterdaminkin halpiskempparit ihan perusteellisesti, sieltähän voi löytyä vaikka joku ihana suihkugeeli tai jotain! :-D Toivottavasti säkin ehdit varastaa itsellesi edes pienen shoppaushetken, onneksi sitä lyhyessäkin ajassa ehtii yllättävän paljon. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!