torstai 29. elokuuta 2013

Lempparit: Make Up For Ever HD Powder

Tänään esittelyssä meikkituote, josta on reilun vuoden aikana tullut minulle todellinen luottotuote. Kyseessä on Make Up For Everin High Definition Powder, joka on väritön irtopuuteri.


Make Up For Ever High Definition Powder.

Löysin tämän tuotteen muistaakseni toissa keväänä käydessäni Nizzan Sephorassa. Olin lukenut tästä hyviä arvioita ja päätin ostaa purkin kokeiluun. Viime keväänä taas Nizzassa käydessäni ostin tämän uudistuneen purkin, joka on malliltaan leveämpi ja jossa on myös sihti, joka helpottaa puuterin annostelua ja käyttöä. Ja hyvä, että ostin, sillä vaikka minulla on käytössä aika monta muutakin irtopuuteria, muun muassa Chanelin, kaipasin tätä kesällä niin, että oli vain kaivettava uusi purkki esiin ja otettava käyttöön.

Tältä purkki näyttää sisältä.

Tämän MUFEn irtopuuterin hienous on minusta siinä, että puuteri on todella hienojakoista. Sen ansiosta tämä levittyy pehmeästi ihoon eikä jätä yhtään sellaista paksua puuteroitua kerrosta, vaikka tätä laittaisi vähän reilumminkin. Päin vastoin, ihosta tulee minusta samettinen ja kuin vähän softattu. Tämä myös kiinnittää meikin ja pitää kiiltoa poissa oikein mallikkaasti. Koska tämä on niin hienojakoista, levitän tämän itse yleensä isolla puuterisiveltimellä niin, että käännän kasvot ylöspäin, niin puuteria ei pölise hukkaan.

Puuteria kasa suoraan purkista otettuna, kevyesti levitettynä ja kokonaan levitettynä.

Puuteria on vain yksi sävy ja purkissa se on aivan vitivalkoista. Iholla se kuitenkin sulautuu ihon omaan sävyyn eikä siis tee naamasta valkoista tai edes vaaleampaa. Tosin oma ihoni on vaalea, joten en täydellä varmuudella osaa sanoa, miten puuteri vaikuttaa, jos sitä levittää paksun kerroksen tummemmalle iholle, mutta periaatteessa sävy on transparent eli väritön ja sen pitäisi toimia kaikille. Siitäkin plussaa, eipähän tarvitse pähkiä, osuuko sävy oikein tai hankkia kesäksi ja talveksi eri tuotteita. Puuteri on myös täysin matta eli se ei sisällä mitään kimaltavaa tai hohtavaa, kuten jotkut samantyyppiset puuterit joskus sisältävät (kuten nyt vaikka Chanelin kristallipuuteri, jota ei tietääkseni nykyään enää saa ainakaan Suomesta).

HD-puuterin pahvipakkaus.

Ihan hirveän kalliskaan tämä ei minusta ole, Sephorassa tämä 8,5 gramman purkki maksoi hitusen alle 30 euroa. Valitettavasti tätä on vaan aika hankalasti saatavissa. Helsingistä tätä saa Make Up For Everin omasta myymälästä (siellä hinta tosin on varmaan vähän korkeampi), mutta en tiedä, saako tätä Suomesta muualta (saa vinkata, jos joku tietää!). Nettikaupoissakaan en tätä hirveästi ole nähnyt. Ranskan Sephoralla on kyllä verkkokauppa ja sieltä toimitetaan myös Suomeen, mutta toimituskulut olivat ainakin viimeksi asiaa tutkaillessani aika huimat. Yksi löytämäni nettikauppa on englantilainen Precious About Makeup PAM, joka toimittaa myös Suomeen. Toimituskulut näyttäisivät olevan vajaat 10 puntaa. Itse taidan jatkossakin hamstrata tätä Sephorassa käydessä.

Kaiken kaikkiaan tämä Make Up For Everin High Definition -puuteri on minusta aivan huipputuote, jota suosittelen:

  • kaikille, jotka haluavat todella hienojakoisen ja samettisesti levittyvän irtopuuterin
  • MUFEn tuotteista kiinnostuneille, sillä tämä on tähän asti kokeilemistani MUFE-tuotteista aivan helmi
  • nuorille, sillä tämä pitää kiillon kurissa eikä kasaannu huokosiin tai juonteisiin
  • vanhoille, sillä tämä pitää kiillon kurissa eikä kasaannu huokosiin tai juonteisiin.

Minusta tämä on sellainen tuote, jota voisin lämpimästi suositella ihan kaikille, mutta jos taas yritän keksiä jonkun, jolle en tätä suosittelisi niin:

  • niille, jotka haluavat ostaa kosmetiikkatuotteensa helposti lähikempparista (paitsi jos sattuvat asumaan Sephoran lähistöllä tai Helsingin Kalliossa)
  • niille, jotka haluavat puuterista hohtoa, kimalletta tai sävyä, sillä MUFEn puuteri ei sisällä näistä mitään.

Löytyykö muita tätä Make Up For Everin HD-puuteria kokeilleita? Mitä te tästä tykkäätte?

Muut Lempparit-sarjan postaukset löytyvät muuten lempparit-tunnisteen alta.

7 kommenttia:

  1. Kyllä se taitaa olla niin, että munkin on tuollainen purnukka vielä hankittava. Mites salamalla kuvia ottaessa? Tuleeko Nicole Kidman make up fail? :D Tuota muuten taitaa saada myös Helsingin keskustasta Villi Vaniljasta, joka jälleenmyy MUFEa.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kyllä kokeilla! Tuolla Helsingin MUFElla oli muuten myynnissä sellainen pienempikin purnukka, jos ei heti halua isoon investoida. Ja kiitos Villi Vanilja -vinkistä, mä en tunne noita kotimaisia jälleenmyyjiä yhtään.

    Ja juu, en ole huomannut naaman valkaistumista salamanvalon(kaan) kanssa. :-D Oon oikeasti miettinyt, onko ne jutut ja kuvat jotain urbaanilegendaa. Tai sitten ovat korjanneet koostumuksen niiden jälkeen. :-)

    VastaaPoista
  3. Itselläni on käytössä Eshiko HD-puuteri, joka on todennäköisesti aika samaa tavaraa kuin tuo Make up foreverinkin. Toimii kyllä ja tekee siloisen pinnan. Ja tota saa aika hyvin tilattuu netistä. On samoissa hinnoissakin,

    Ja jos oikein halvalla haluaa päästä, niin yhdessä toisessa blogissa on ollut tällainen juttu...
    http://lazydynamitee.blogspot.fi/2009/12/keijukaispolya-ja-muita-ostoksia.html

    VastaaPoista
  4. Mulla on pienempi 5 g purnukka. Kasvoilla puuteri on ihana, mutta pikkupurkin kanssa on hivenen teknisiä ongelmia saada se puuterisiveltimeen tasaisesti.

    Itse tupsutan puuteria erilliseen keraamiseen astiaan, josta laitan kasvoille, mutta säästäisi aikaa ja tuotetta jos olisi isompi purkki sihtisysteemillä.

    Ja edelleenkin minua harmittaa MUFE:n myyjän suhtautuminen meihin liikkeessä. Se oli vain tökeröä, purkkiin liittyykin jonkinlainen harmitus aina kun tartun siihen.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Tuosta Eshikosta en olekaan kuullut, kuulostaa kiinnostavalta ja täytyypä tutustua! Ja olen muuten varmaan itsekin lukenut tuon Lazy Dynamiten postauksen aikoinaan, kiitos muistinvirkistyksestä! Tuota ei tosiaan voi kalliiksi sanoa!

    Tosiaan tätä MUFEn puuteria vastaavia tuotteita on varmaan muitakin, mutta en itse ole niitä vielä kokeillut. Minun on ollut tarkoitus ostaa NYXin HD Finishing Powder useampaankin otteeseen kokeiluun, mutta se on aina ollut loppu. Nyt sitä näyttäisi olevan saatavilla Cherry Culturesta 10 dollarin hintaan ja siitä saisi vielä 20 prosentin alennuksen. Hmmm, pitäisiköhän tilata kokeiluun? :-)

    Eiko: Minullakin oli aikaisemmin pienempi purnukka ja sen käyttö oli tosiaan aika hankalaa. Itse taisin vain dipata puuterisiveltimen, tai sen mitä siitä mahtui, purkkiin ja sitten tuputella puuterin kämmenellä siveltimeen. Ja loput levittelin sitten vaan kasvoilla, tämä kun minusta levittyy hyvin vielä siinä vaiheessakin, jos sattuu tupsauttamaan kerralla puuteria vähän liikaa. :-)

    Ja voi kurjuus, että purkkiin liittyy huonoja muistoja, mutta ymmärrän kyllä hyvin! Ihmetyttää vieläkin se "ei meillä ole tapana kokeilla tuotteita kasvoille". Tökerö on kyllä osuva ilmaisu.

    VastaaPoista
  6. Täytyypä kokeilla. Mä olen "jämähtänyt" Sensain irtopuuteriin kun se on ollut niin ylivertainen mutta se on vaan niin tyyris (40 ja risat euroa)että pitää aina metsästää alennusmyyntejä.

    VastaaPoista
  7. Ilona, mun taas tekisi mieli kokeilla tuota Sensain puuteria, kun sitä niin kovasti kehutaan! :-) Mulla vaan alkaa olla irtopuutereita monen vuoden tarpeisiin ja nyt menin vielä tilaamaan Cherry Culturesta kokeiluun NYXin HD-puuterin ja ihan heräteostoksena vielä Mehronin irtopuuterin. Katsotaan, miten ne pärjäävät tälle MUFElle, lupaan raportoida tänne blogiin. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit!