perjantai 4. lokakuuta 2013

Hare Polish, my love, again

Heipä hei ihanaiset! Kiitos kaikille ihanista kommenteista synttäriarvontapostaukseeni ja jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa, palkinnot ovat aika ihanat, vaikka itse sanonkin. ^_^ Arvontaan ehtii vielä hyvin osallistua, sillä se sulkeutuu vasta sunnuntaina 20.10. klo 24.

Tänään olen niin väsynyt (enkä edes synttärijuhlinnasta, vaan kaikenlaisesta paljon tylsemmästä, kuten töistä, syksystä ja ylipäätään arjesta), etten jaksa kovin pitkästi kirjoitella, mutta halusin kuitenkin postata teille jotain. Enkä ihan mitä tahansa jotain, vaan jotain aika ihanaa. Hankin nimittäin taas uuden lakan minulle jo kovin rakkaaksi tulleelta merkiltä, Hare Polishilta. Taidan omistaa tältä indie-merkiltä jo ainakin viisi tai kuusi lakkaa, eikä yksikään ole ollut pettymys. Päinvastoin.

Joten annetaan kuvien puhua puolestaan:



Hare Polishin King of Carat Flowers.

King of Carat Flowers on Hare Polishin syksyn 2012 Finder's Keepers -kokoelmasta, josta täällä blogissa on nähty jo aikaisemmin turkoosi-kuparinen Oceans of Alloys. Samassa postauksessa muuten näkyy myös arvonnan palkintona oleva ihana Pegasus.

Mutta takaisin King of Carat Flowersiin, joka sekin on: ihana. Harmaanruskea (tai ruskeanharmaa) lakka, jossa on isohkoja violetin- ja kullanvärisiä glitterhileitä ja pienempiä sinisiä hileitä, jotka näkyvät "salaperäisesti" vain kun valo osuu tietyllä tavalla lakkaan. Tosi kaunis ja erikoinen lakka, joka sopii minusta syksyyn todella hyvin. Koostumukseltaan tämäkin oli moitteeton, levittyi ja pysyi hyvin, ja kaksi kerrosta riitti peittämään. Aluslakkana Nailtiques Formula 2 ja päällyslakkana Seche Vite. Tämänkin Hare Polish -lakan hankin Llaworelta. Kannattaa myös kurkata Hare Polishin Etsy-kauppa, josta minulla tosin ei ole (vielä...) kokemuksia, mutta siellä on ainakin nyt tarjolla monia ihania "klassikoita".

Loppuun vielä pari kuvaa pullosta, joka on sekin vaan niin ihana:

Ette ikinä arvaa, kuka on meidän perheen linssilude.


Ja eikö olekin ihanaa, että on perjantai?! Mahtavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

Kiitos kun kommentoit!