maanantai 24. maaliskuuta 2014

Sara hearts dazzle

Jos jollekin blogin lukijoista on vielä jäänyt epäselväksi, niin rakastan kaikkea vaaleanpunaista ja kaikkea kimaltavaa. ^_^ Siksi yksi suosikkihuulikiiltokoostumuksistani on Macin Dazzleglass. Dazzleglass-huulikiillot ovat ihanan kimalteisia, ja kimallehiput ovat juuri sopivan pieniä eivätkä sellaisia isoja glitterhippuja, jotka tuntuvat huulilla.

Minulla on vuosien varrella ollut parikin erilaista Dazzleglass-huulikiiltoa Macin eri limited edition -kokoelmista, mutta ne on jouduttu siirtämään autuaammille kiiltomaille, huulikiillot kun eivät loputtomiin säily etenkään avattuina. Olen myös usein niin Macin LE-kokoelmien sokaisema, että meinaan unohtaa, että myös pysyvissä valikoimissa on monia hienoja juttuja.

Kun tähän yhdistää vielä viime lauantain kantisostospäivän Stockmannilla (Exclusive- ja First-kantikset saivat kaikista ostoksista kymmenen prosentin alennuksen), on lopputulos tämä:


Mac Dazzleglass sävyssä Love Alert.

Koska kevät tulee kovaa vauhtia ja sen myötä myös värit houkuttelevät, päädyin tähän herkullisen marjanpunaiseen sävyyn nimeltä Love Alert, jossa kimalteen värinä on voimakas pinkki. Koostumukseltaan Dazzleglassit ovat melko läpikuultavia eli tämäkin tuo huulille kyllä hyvin väriä, mutta lopputulos on silti luonnollinen ja tämän lisäily onnistunee ilman peiliäkin (mikä on iso plussa minulle, sillä laitan melkein aina huulikiiltoa esim. kun istun bussissa tai kävelen jonnekin! ^_^).



Tykkään muutenkin Dazzleglassien koostumuksesta, se on paksuhko, ei liian liru mutta ei myöskään erityisen tahmea. Pysyvyys on huulikiilloksi minusta hyvä, ja etenkin kimalteet pysyvät huulilla pitkään - on se sitten hyvä tai huono asia. ^_^


Dazzleglasseissa on sivellin, joka on ennen käyttöä niin kova, että ensimmäisellä kerralla luulin saaneeni viallisen kappaleen. Sivellin pehmenee kyllä nopeasti käytössä, kun sitä hieman painelee. Tuoksu näissä on makeahko, olisiko hieman mantelinen. En ehkä erityisemmin rakasta tuoksua, mutta se ei häiritsekään, mutta ilmeisesti tämä jakaa mielipiteitä aika vahvasti. Jos tuoksut ärsyttävät helposti, kannattaa siis ehkä käydä nuuhkimassa ennen ostopäätöstä.

Tässä vielä ihana Love Alert swatchattuna:

Mac Dazzleglass Love Alert swatchattuna.

Dazzleglass-huulikiillot maksavat Stockmannilla 23,50 euroa.

Löytyykö muita Dazzleglass-faneja? Tai minkälaisista huulikiiltokoostumuksista yleensä tykkäätte? Tykkäättekö ylipäätään huulikiilloista?

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Onpa ihanan värinen kiilto! Tulisipa Tampereen Stockmannille oma MAC-piste, olisi todella kaivattu kaveri tänne. :)

    Haastoin sinut tekemään pienen kosmetiikkahaasteen. :)

    http://curubafruit.blogspot.fi/2014/03/kosmetiikkahaaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parin päivän käytön perusteella tykkään tästä tosi paljon. Ja joo, ehdottamasti MAC Tampereellekin, kun kerran Turussakin on! :-) Tiedät varmaan, että saahan MACeja varmasti tilattua sinne Tampereellekin, mutta eihän se ole sama asia kuin päästä niitä itse hypistelemään.

      Ja kiitos haasteesta! Kivaa, en olekaan pitkään aikaan saanut haasteita! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!