perjantai 18. heinäkuuta 2014

Sääret sileiksi

Olin jokin aika sitten Veetin järjestämässä kauneusaamutilaisuudessa, jossa esiteltiin Veetin Easy Wax -kuumavahalaitetta. Upeassa hotelli Havenissa pidetyssä tilaisuudessa pääsimme tutustumaan kosmetologien avustuksella siihen, miten laite ja vaha toimivat.


Tilaisuus järjestettiin hotellin sviitissä, ja halukkaat pääsivät kokeilemaan valitsemaansa vahausta. Säärien vahaus, jonka minäkin valitsin, tehtiin sviitin sängyllä. Ei hassumpaa. ^_^ Ja tältä homma sitten näytti in action:


Saimme mukaamme myös Veetin tuotekassin, jossa oli mukana Veet Easy Wax -aloituspakkaus. Odotinkin mielenkiinnolla, miten laite ja vaha toimisivat kotikäytössä, sillä siihen se on tarkoitettu. Totta puhuen olin nimittäin hieman skeptinen, sillä vaikka olen aina välillä kokeillut vahaa ja sokeria kotikäytössä, ovat omat säärikarvani ilmeisesti sen verran hentoja, että kaiken äherryksen tuloksena on ollut se, että ehkä puolet karvoista on lähtenyt. Niinpä olen turvautunut höyläilyyn sen nopeuden ja helppouden takia. Hennoissa karvoissa on myös se hyvä puoli, ettei sänki ala ihan heti näkyä.

Nyt kuitenkin kasvattelin sänkeä vähän pidemmäksi - se huono puoli vahoissa ja sokereissa kun on, että ihokarvojen pitää olla riittävän pitkät, jotta ne tarttuvat vahaan ja irtoavat - jotta pääsin testaamaan Easy Wax -kittiä kotona. Tältä pakkaus näyttää:

Veet Easy Wax -pakkaus päältä....

Jä tältä sen sisältö:

...ja sisältä.

Pakkauksessa on roll-on-laite, siihen kuuluva vahapatruuna, laitteen teline, virtajohto, 24 kpl karvanpoistoliuskoja ja 4 kpl jälkihoitopyyhkeitä. Vahapatruuna siis asetetaan roll-on-laitteeseen, johon virtajohto kiinnitetään, ja sitten vahan annetaan lämmetä. Ohjeessa ajaksi ilmoitettiin 20 minuuttia, mutta oma kokemukseni oli, että se saa lämmetä vähän pidempäänkin. Vahan pitäisi pysyä lämpimänä noin vartin verran, mutta minä pidin virtajohdon seinässä koko oman vahaussessioni ajan.

Sitten vaaleanpunainen vaha vain evitetään säärelle karvojen kasvusuunnan mukaan, päälle asetetaan poistoliuska, kiristetään ihoa ja repäistään liuska pois vastakarvaan. Polvia vahatessa huomasin, että ihon kiristäminen todella on tarpeen, sillä muuten ei lähde vaha eivätkä ihpkarvat.

Tältä laite näyttää ilman patruunaa...

...ja tältä kun se on kytketty lämpenemään.

Ja ihme tapahtui, minunkin hennot höytyväkarvat irtosivat ja sääristä tuli oikeasti sileät! Taitava vahaaja levittää vahaa kerralla isommalle alueelle ja hoitaa liuskojen levittämisen ja repäisyn sitten kerralla, minä kuitenkin otin varman päälle ja levitin vahaa aina sen verran kuin liuskalla sai kerralla poistettua.

Ja lopuksi iho viimeistellään mukana tulleella viimeistelypyyhkeellä. Pyyhe oli öljyisen tuntuinen, sillä sai viimeiset vahan rippeet hyvin irroteltua ja lisäksi se rauhoitti ihanasti ihoa. Itse repäisyvaihe ei minusta satu mitenkään hirveästi, enemmän minulla tuntuu se kevyt kirvely, joka tulee sitten sen jälkeen. Sekään ei onneksi kovin kauaa kestänyt ja seuraavana päivänä iho oli täysin rauhoittunut ja sääret valmiina kesään.

Aloituspakkauksen ohjevähittäishinta on 39,90 euroa ja täyttöpakkauksen 16,90 euroa, ja näitä pitäisi saada hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Oman kokemukseni perusteella voin kyllä suositella tätä, myös muille, joilla muut vahat tai vastaavat eivät ole toimineet, ainakin jos syynä on ollut hennot ihokarvat. Lisäksi tätä on oikeasti helppo käyttää eli homma onnistuu myös tumpelommaltakin aloittelevaltakin vahaajalta kuten meikäläiseltä. ^_^

Mitä tapoja te suositte ihokarvojen poistamisessa? Entä oletteko kokeilleet tätä Veetin kotivahausta?

Ihanaa aurinkoista kesäviikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva lukea tämä! Olen katsellut tätä settiä useamman kerran kaupassa. Suosin epilaattoria, mutta olen käyttänyt myös paljon Veetin valmiita liuskoja erityisesti kainaloihin. Tässä on se kätevä puoli että vahaa voi laittaa sen verran kun tarvitsee. Vahaliuskoissa sitä on aina sen tietyn verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Onhan tuolla aloituspakkauksella sen verran jo hintaa, ettei sitä välttämättä ihan sokkona tule ostaneeksi. Toisaalta on kiva, että tähän saa sitten noita täyttöpakkauksia, ja aloituspakkauksenkin tarpeilla esim. sääret vahaa useampaan kertaan. Tuolla tilaisuudessa muuten kosmetologit sanoivat, ettei kainaloita pysty yksin vahaamaan, sillä ihoa ei saa itse kiristettyä tarpeeksi hyvin, eli siihen tarvitsee kaverin avuksi. En kyllä tiedä, päteekö tämä yleisesti vahaukseen vai vain tähän. Tiedoksi kuitenkin, jos siihen tarkoitukseen olet tätä hankkimassa. :-)

      Poista
  2. Sheivaan ja epiloin. Kotona olen kyllä kokeillut kaiken maailman eri vahat ja liuskat, ja jotenkin se on aina ollut yhtä räpellystä, eikä lopputulos todellakaan sen vaivan arvoinen. Tätä Veetiähän voisi jopa kokeilla. Näillä keleillä on mielellään sääret sileänä. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mulla on ollut ihan samat fiilikset aikaisemmin, olen kokeillut kylmävahat ja sokerit ja se on ollut tosi sottaista ja joka tapauksessa olen joutunut sheivaamaan. Siksi tämä todellakin yllätti iloisesti. Ja totta, näin helteellä sitä kyllä haluaa pitää sääret priimakunnossa! :-)

      Poista

Kiitos kun kommentoit!